Vincitin kokemuksia Gubbe-kummiudesta

September 12, 2023

Vincit ❤️ Gubbe

Picture

Vincit ryhtyi viime jouluna kummiksi yksinäiselle ja vähävaraiselle ikäihmiselle. Kummivanhus on kohta vuoden ajan saanut viikoittaista apua ja seuraa ja samalla nuori on työllistynyt merkityksellisen osa-aikatyön pariin.

Oletteko yrityksenä ja työntekijöinä olleet tyytyväisiä kummitoimintaan?

Olemme olleet tyytyväisiä. Meitä piristää kovasti kuulla kummivanhuksemme kuulumisia ja tieto siitä, että pystymme omalta osaltamme piristämään yksinäistä vanhusta. –Mikko Bäckström, Markkinointijohtaja

Picture
Picture

Minkä takia ryhdyitte kummiksi?

Miettiessämme Vincitin uudenvuodenlupauksen teemaa palautuivat mieleemme joulua edeltäneet rekrytointitiimin lounaskeskustelut kaukaisilta tuntuvista eläkevuosista, joista myönsimme jollain tasolla jo haaveilevamme. Niistä leppoisista päivistä ja mukavista palkintovuosista työuran jälkeen siis. Tämä eläkevuosia ihannoiva keskustelumme kääntyi kuitenkin nopeasti omien kaukana yksin asuvien läheistemme pohtimiseen. Heidän, joiden eläkevuodet eivät valitettavasti kokemuksemme mukaan vastanneet omia ideaalikuviamme eläkeajoista. Rekrytiimin aloittamaan lounaskeskusteluun samaistui myös moni muu vincitläinen. Aloimme yhdessä pohtimaan keinoja vaikuttaa siihen, ettei kukaan ikäihminen jäisi yksin. Yhteistyökumppaniksemme valikoitui Gubbe.

Picture

Suosittelisitteko muita yrityksiä ryhtymään kummiksi?

Jos näin pienellä teolla voi aikaansaada yksinäiselle ikäihmiselle hyvää mieltä ja piristystä arkeen, niin ehdottomasti!

Keitä yrityksiä haastaisit mukaan Gubben kummitoimintaan?

Haastamme Goforen, Solitan, Reaktorin, Futuricen, Siilin sekä ManpowerGroupin!

Picture

Kummitoiminta käytännössä

  • Etsimme jokaiselle yritykselle oman kummivanhuksen.
  • Yhteistyökumppanit ilmiantavat Gubbelle ikäihmisiä, jotka kärsivät yksinäisyydestä – kummiyrityksellä on mahdollisuus vaikuttaa ikäihmisen asuinpaikkaan ja sukupuoleen (yhteistyökumppaneina ovat julkinen kotihoito ja eri järjestöt).
  • Etsimme ikäihmiselle oman Gubbe-avustajan, eli nuoren, joka perehdytetään tarkasti työhön. Nuori saa jatkuvaa tukea työhönsä. Käynneistä maksetaan nuorelle palkkaa.
  • Ikäihminen saa vuodeksi eteenpäin oman Gubbe-avustajan, joka vierailee hänen luonaan viikoittain. Avustaja auttaa arjen askareissa, kannustaa ulkoilemaan tai ihan vain on läsnä ja kuuntelee – mitä ikinä ikäihminen eniten kaipaa juuri sillä hetkellä.
  • Seuraava vuosi tulee tuomaan kummiyritykselle iloista postia, sillä jopa kerran kuussa yritys saa kootut terveiset kummivanhuksensa voinnin kehityksestä jaettavaksi henkilöstönsä iloksi.

LUE LISÄÄ KUMMITOIMINNASTA

Gubbe on tutkitusti vaikuttava hoivapalvelu, joka tarjoaa säännölliset hoivapalvelut ikäihmisille. Olemme sosiaalihuoltolain mukaisen tukipalvelun tuottaja koko Suomessa. Gubben palvelusta hyötyy jokainen ikäihminen – iästä ja kunnosta riippumatta. Kiireetöntä hoivaa aina tutulta Gubbe-avustajalta, kotiin tai palvelutaloihin.
*Tutustu Gubben vaikuttavuustutkimuksiin täältä!
‍Asiakaspalvelumme aukioloajat:‍
‍8-16 (ma-pe)

asiakaspalvelu@gubbe.com
044 7246 007

Puheluiden hinnat pvm/mpm
Gubbe Sydänystävä Oy
2949014-6